Akita rotuna
Historia | Luonne | Rotumääritelmä
Historia
Ensimmäiset koirat saapuivat Japanin saarille Kiinasta noin 600 eaa. Alkuperäisistä japanilaisista koiraroduista akita on suurikokoisin. Muut nihon ken rodut ovat shiba, kainkoira, hokkaido, shikoku ja kishu.
Akitan kehityshistoria sijoittuu Japanin pääsaaren Honsun pohjoisosiin, jossa sijaitsee myös Akita-niminen prefektuuri, josta rotu saa myöhemmin nimensä. Pohjois-Honsussa eli matagiksi kutsuttu metsästäjäheimo, ja heillä oli käytössä keskikokoisia, pystykorvaisia ja kippurahäntäisiä metsästyskoiria, joita kutsuttiin matagiinuiksi, matagi-koira. Matagit käyttivät koiria apuna karhun, peuran ja villisian metsästykseen. Matagiinut toimivat pareittain, usein uros ja narttu, ja jäljittivät saaliin. Koirakko häirikköi saalista juosten sen ympärillä ja näykkimällä, pitäen sen paikallaan, kunnes metsästäjä saapui paikalle.
1800-luvulla matagiinuja alettiin jalostamaan suuremmiksi sopimaan paremmin sen uuteen käyttötarkoitukseen vahtikoirana. Koirataistelut olivat olleet viihdettä jo satojen vuosien ajan Japanissa, mutta samoihin aikoihin suosio nousi ja uusi vahtikoira-tyyppinen matagiinu sopi tähän käyttötarkoitukseen hyvin. Metsästys-tyyppiseen matagiinuun sekoitettiin tosa-koiraa, joka itsessään oli sekotus shikokunkoiraa ja länsimaalaisia rotuja, kuten bernhandinkoiraa, tanskandoggia, mastiffia, bullterrieriä ja pointteria. Tätä uutta taistelukoiraksi jalostettua sekoitusta kutsuttiin shin akitainuksi, uusi akitakoira. Se alkoi menettää itämaisia piirteitään, kuten pystyt korvat ja kippurahännän, ja muuttui isokokoisemmaksi, löysänahkaiseksi, mustamaskiseksi ja pyöreäsilmäiseksi. Rinnakkain eli metsästys-akita ja taistelu-akita, ja alkuperäisen matagiinu tyyppisen koiran aktiivinen palautustyö alkoi 1900-luvun alussa. Ennallistamisessa ja alkuperäisten nihon ken -piirteiden palautuksessa käytettiin metsästys-akitojen rinnalla esimerkiksi Hoikkaidon-saarelta kotoisin olevaa hokkaidonkoiraa sekä sahalinhuskya, toiselta nimeltään karafutoken. Sahalin on nykyään täysin Venäjälle kuuluva saari, jolle oli kehittynyt paikallinen vetokoirana ja metsästyksessä käytetty rotu sahalinhusky, joka on nykyään käytännössä kadonnut.
Vuonna 1927 AKIHO, eli Akita Inu Hozonkai, käytti rodun virallista nimeä "akita inu" ensimmäistä kertaa. Akita-koiraa alettiin aktiivisesti ennallistamaan, vaikka Toinen Maailmansota hankaloitti akitojen tilannetta entisestään: ei-sotilaskäytössä olevat koirat määrättiin luovutettavaksi armeijalle ruoaksi ja turkiksiksi. Tätä sääntöä kuitenkin kierrettiin yhdistämällä akitoja saksanpaimenkoiriin. Koiria myös piilotettiin vuorille kaukaisiin kyliin matagien ja maanviljelijöiden luokse. Vain pieni populaatio akitakoiria selvisi sodasta, joidenkin lähteiden mukaan 18, joidenkin mukaan vielä vähemmän. Toisen Maailmansodan jälkeen muodostui kaksi merkittävää valtalinjaa: Dewa ja Ichinoseki.
1950-luvulla Yhdysvaltoihin vietiin koiria, jotka edusti "siirtymäakitaa", välimuotoa taistelutyyppisestä akitasta takaisin alkuperäiseen metsästystyyppiin. American Kennel Club hyväksyi akitan, mutta Yhdysvalloissa oltiin jatkettu voimakkaamman, tummamaskisen siirtymätyypin jalostusta, eikä pyritty palauttamaan alkuperäistä tyyppiä. FCI:ssä tämä amerikkalainen tyyppi ja japanilainen tyyppi elivät rintarinnan, kunnes 1999 päätettiin erottaa nämä kaksi hyvin erilaisiksi kehittynyttä tyyppiä omiksi roduikseen: amerikanakita ja akita.
Luonne
Akitan luonteen kuuluu olla hillitty ja uskollinen. Akita on itsevarma, eikä sen soisi hätkähtävän pienestä. Omalle perheelle akita on lempeä, mutta vieraita kohtaan sen tulisi olla ystävällisen pidättyväinen. Akitojen luonteissa on paljon vaihtelua ja rodun maine ei ole yleisesti kovin hyvä, sillä arkuutta esiintyy varsin paljon.
Alkukantaisena koirana akita voi tuntua itsepäiseltä kovalta jäärältä, mutta se on todella älykäs. Se voi olla vaikeasti motivoitavissa, sillä akitalla ei yleensä ole juuri miellyttämisenhalua. Akitan kouluttaminen vaatii oikeanlaisen asenteen ja työkalut, johdonmukaisuutta, aikaa ja ajatusta. Pakotettuna näitä ei saa tekemään yhteistyötä.
Vieraista koirista, etenkään saman sukupuolisista, akitat eivät usein pidä. Kyseessä ei ole koirapuistokoira, ja rodun historia taistelu- ja vahtikoirana tulee aina pitää mielessä.
Rotumääritelmä
AKITA nro 255 FCI:n ryhmä 5
Pystykorvat ja alkukantaiset tyypit (alaryhmä 5)
(hyväksytty FCI 16.7.92, käännös SKL-FKK 23.11.94)
Alkuperämaa: Japani
KÄYTTÖTARKOITUS: Seurakoira
LYHYT HISTORIAOSUUS: Alun perin japanilaiset koirat olivat kooltaan pienen ja keskikokoisen väliltä - suuria rotuja ei ollut. Akita Matageja (keskikokoinen karhunmetsästyskoira) käytettiin vuodesta 1603 lähtien Akitan alueella taistelukoirina. Vuoden 1868 jälkeen niitä risteytettiin tosien ja mastiffien kanssa, minkä seurauksena rodun koko kasvoi mutta pystykorvatyypille ominaiset piirteet hävisivät.
Vuonna 1908 koiratappelut kiellettiin, mutta silti akita-rotua vaalittiin ja kehitettiin kookkaana japanilaisena rotuna. Tämän seurauksena yhdeksän rodun erinomaista yksilöä nimettiin "kansallisaarteiksi" vuonna 1931.
Toisen maailmansodan aikana (1939-1945) koirien nahkoja käytettiin yleisesti armeijan vaatteissa turkiksina. Poliisi määräsi kaikki koirat, armeijan käytössä olevia saksanpaimenkoiria lukuun ottamatta, pyydystettäviksi ja takavarikoitaviksi. Jotkut harrastajat yrittivät kiertää määräystä risteyttämällä koiriaan saksanpaimenkoirien kanssa.
Toisen maailmansodan päättyessä akitojen lukumäärä oli vähentynyt runsaasti ja oli olemassa kolme erillistä tyyppiä: 1) Matagi akita, 2) taistelu-akita ja paimenkoira-akita. Tämän johdosta rotu oli hyvin sekavassa tilassa. Sodan jälkeen puhdasrotuisuus elvytettiin. Silloin Dewa-linjan Kongo-Go, jossa oli mastiffin ja saksanpaimenkoiran piirteitä, oli tilapäisesti valtavan suosittu. Järkevät ja oppineet harrastajat eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä tyyppiä oikeaksi japanilaiseksi roduksi ja yrittivät poistaa vanhojen, vieraiden rotujen perimän risteyttämällä Kongo-Go koiria Matagi akitojen kanssa palauttaakseen alkuperäisen puhtaan rodun. He onnistuivat vakiinnuttamaan nykyisen suurikokoisen rodun puhtaan perimän.
YLEISVAIKUTELMA: Suurikokoinen, vankka, tasapainoinen ja voimakasrakenteinen koira, jonka sukupuolten tunnusmerkit ovat selvästi erottuvat; erittäin ylväs ja vaatimattoman omanarvontuntoinen; vahva ja kestävä.
TÄRKEITÄ MITTASUHTEITA: Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen (mitattuna olkanivelestä istuinluun kärkeen) on 10:11, mutta nartut ovat rungoltaan hieman uroksia pidempiä.
KÄYTTÄYTYMINEN / LUONNE: Rauhallinen, uskollinen, oppivainen ja vastaanottavainen.
PÄÄ:
Kallo-osa: Kooltaan suhteessa runkoon. Otsa leveä ja otsauurre selvä, ei ryppyjä.
Otsapenger: Selvästi havaittava.
Kirsu: Suuri ja musta. Lihanvärinen kirsu on sallittu valkoisilla koirilla.
Kuono-osa: Kohtuullisen pitkä ja vahva, tyvestään leveä, kapeneva, muttei suippo. Kuononselkä suora.
Huulet: Tiiviit.
Hampaat / Purenta: Vahvat hampaat. Leikkaava purenta.
Posket: Kohtuullisen kehittyneet.
Silmät: Melko pienet, yläviistoon kääntyneen silmän ulkokulman ansiosta lähes kolmionmuotoiset, melko etäällä toisistaan; tummanruskeat, mitä tummemmat, sitä parempi.
Korvat: Melko pienet, paksut, kolmionmuotoiset, kärjistään hieman pyöristyneet, melko etäällä toisistaan, pystyt ja eteenpäin kallistuneet.
Kaula: Paksu ja lihaksikas, ei löysää kaulanahkaa, suhteessa pään kokoon.
RUNKO:
Selkä: Suora ja vahva.
Lanne: Leveä ja lihaksikas.
Rintakehä: Syvä, eturinta on hyvin kehittynyt ja kylkiluut kohtuullisen kaarevat.
Alalinja ja vatsa: Vatsalinja selväsi ylösvetäytynyt.
Häntä: Ylös kiinnittynyt, paksu ja tarmokkaasti selän päälle kiertynyt; alas vedettynä hännänpää ulottuu lähes kintereeseen.
RAAJAT:
ETURAAJAT:
Lavat: Melko viistot ja kohtuullisen kehittyneet.
Kyynärpäät: Rungonmyötäiset.
Kyynärvarret: Suorat ja vankkaluiset.
TAKARAAJAT:
Yleisvaikutelma: Hyvin kehittyneet, vahvat ja kohtuullisesti kulmautuneet.
Käpälät: Paksut, pyöreät, kaareutuneet ja tiiviit.
LIIKKEET: Joustavat ja voimakkaat.
KARVAPEITE:
Karva: Peitinkarva on karheaa ja suoraa, aluskarva pehmeää ja tiheää; lavoissa ja pakaroissa karva on hieman pitempää; hännässä karva on pitempää kuin muualla rungossa.
Väri: Punaisen kellanruskea, sesam (punaisen kellanruskea, jossa mustat karvankärjet), juovikas (brindle) ja valkoinen. Kaikissa yllämainituissa väreissä, lukuun ottamatta valkoista, tulee olla "urajiro". (Urajiro = valkosävyistä karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännä alapuolella ja raajojen sisäpuolella).
KOKO:
Säkäkorkeus: Urokset 67 cm, nartut 61 cm; sallittu vaihtelu +-3 cm.
VIRHEET: Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen.
Virheellinen sukupuolileima; ala- ja yläpurenta, puuttuvat hampaat; pilkullinen kieli; vaaleat silmät; lyhyt häntä; arkuus.
HYLKÄÄVÄT VIRHEET: Muut kuin pystyt korvat; riippuva häntä; pitkä karva (pörröinen); musta maski; merkit valkoisella pohjalla.
HUOM: Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin
